keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Kaupunkien tulevaisuuden duaalimalli

Vuonna 2025 Suomen kaupungit ja kaupunkiseudut ovat tiivistyneet, yksittäisiin syrjäisempiin pesäkkeisiin on kuitenkin hyvät yhteydet julkisilla liikennevälineillä ja julkisista palveluista on huolehdittu, aivan kuten kaupungissakin. Yksityisautoilun vähentymisen myötä pyöräily ja perinteinen apostolin kyyti ovat yleistyneet radikaalisti, myös ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut ihmisten ulkoilmassa viihtymisen lisääntymiseen. Elämä kaupunkiseuduilla on muodostunut kahden eri pääpiirteen ympärille.

Vilkas ja monivärinen keskustaelämä

Kaupunkien keskustat ovat asukaskeskeisiä, asuintaloja on kaavoitettu paljon nykyistä enemmän. Talot kasvavat korkeutta, jotta useammat perheet ja sinkkutaloudet mahtuisivat pienemmälle alueelle. Talot ovat rakennettu tekniikan kehityksen myötä äärimmäisen ympäristöystävällisesti.

Keskusta jakautuu selviin alueisiin, mm. Chinatown-tyyppisiin etnisiin kaupunginosiin, joiden läpi ihmiset vaeltelevat sujuvasti töihin ja harrasteisiin. Kerrostalojen alakerrokset ovat täynnä pieniä erikoisliikkeitä ja valintamyymälöitä, joissa on laadukas ja monipuolinen valikoima.

Osassa alakerroksista löytyy lastentarhoja, jonne lähitalojen perheet tuovat lapsensa päiväsajaksi leikkimään. Toisissa alakerroksissa taasen voi nautiskella leppoisasta ja kiireettömästä seurustelusta alueen ihmisten kanssa, asukkaat kutsuvatkin tiloja yhteisiksi olohuoneiksi. Kahvinkeittovuoroa vaihdellaan asukkaalta toiselle.

Kerrostalojen sisäpihoista ja välipihoista on muodostunut mitä erilaisimpia puutarhoja, joihin voi käydä istuttamassa vaikka basilikan. Kaupungin keskusta-alue on monikulttuurinen yhtenäinen alue, jossa seuraelämä on vilkasta vuorokauden jokaisena tuntina.

Erilaisilla perheillä on erilaisia asumisratkaisuja; ystäväperheet saattavat asua saman katon alla, yhteisessä kerrostalon kerroksessa jakaen keittiön ja olohuoneen. Ihmiset ovat huomanneet, että kaikkia kodinkoneita ei tarvitse ostaa itselle, vai naapurilta voi lainata.

Idyllinen pikkukylä/ laitakaupunginosa yhteisö

Laitakaupungeille ja kaupunkiseudun reunoille muodostuu idyllisiä kyläyhteisöjä Heartbeat- ja Emmerdale tyyliin. Kerrostalot ovat matalampia kuin ydinkeskustassa, mutta huomattavasti vihreämpiä. Ihmiset asuvat hieman leveämmällä alueella kuin kaupunginkeskustassa, mutta silti kävelymatkojen päässä toisistaan.

Jotkut asukkaista kulkevat kauempana töissä, mutta yhä useammat työskentelevät yritysten yhteisesti omistamissa työtiloissa tai kotoaan, yrityksen tarjotessa työntekijöilleen yhteisen juoruilulounaan perjantaisin.

Kaupunginosan tai kylän identiteetti on tärkeä ja sitä pidetään yllä erilaisin perintein, tapahtumin ja kansalaisfoorumein.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Epätyypillisten työsuhteiden selitys?


Tämän on saattanut joku keksiä jo ennenkin, mutta kerron sen silti. Tuli mieleen Innokaani-prosessin aikana malli, jolla voisi yrittää selittää epätyypillisten työsuhteiden yleisyyttä eri aloilla. Kuten tiedetään, eivät pätkätyöt, vuokratyövoima ja muut epätyypillisiin työsuhteisiin luettavat työntekomuodot ole vain ammatillisen koulutuksen omaavien ongelma, vaan kovin yleisiä myös korkeakoulutettujen keskuudessa, joten pelkkä koulutustausta ei niiden yleisyyttä selitä.



Oheisessa kuviossa on kaksi akselia: vaaka-akselilla tehtäviin sopivan työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhdetta ja pystyakselilla työvoiman vaihdettavuutta suhteessa työn tuotoksiin. Mitä oikeammalle vaaka-akselilla mennään, sitä enemmän työvoiman tarjonta ylittää sen kysynnän. Pystyakselilla ylöspäin noustessa vähenee työprosessin tuotoksen riippuvuus kulloisestakin tekijästä. Kyseessä on nimenomaan työnantajan mittaama tuotos, eli se ei sinänsä liity yksittäisiin ihmisiin vaan niihin tuotoksiin, joita työnantaja odottaa saavansa työn tuloksena.



Mitä oikeammalle ja ylemmäksi kuviossa mennään, sitä yleisemmäksi käyvät epätyypilliset työsuhteet. Oikealla ylhäällä työvoiman tarjonta ylittää kysynnän merkittävästi ja sillä, kuka työn tekee ei ole niin merkitystä työnantajan mittaaman työn tuotoksen kannalta. Näin voisi olettaa, että epätyypilliset työsuhteet olisivat yleisiä tällä alalla ja alueella.



En usko, että tämä on mikään yleispätevä selitys epätyypillisten työsuhteiden yleisyyteen eri aloilla, mutta voi tällä ainakin jotain yrittää selittää…


 
Clicky Web Analytics