Perheen merkitys muuttuu ja laajenee. Erilaisten sateenkaari- ja uusioperheiden yleisyys lisääntyy, ja esimerkiksi lasten biologista taustaa tärkeämmäksi nousee sosiaalinen ympäristö. Perinteisen perhemallin muutos saattaa johtaa myös siihen, että perheen käsite ei ole enää sidottu sukulaisuuteen. Erilaiset elämäntapayhteisöt ja "uusheimot", jotka asuvat yhdessä, muodostavat perhekuntien kaltaisia kotitalousyksiköitä. Kommuuniasuminen ja kimppakämpät tulevat yleistymään entisestään myös vanhemmalla iällä. Sukulaisuuden sijaan yhdessä elämisen syyt kumpuavat lifestyle-valinnoista, kuten ekologisesta ajattelusta tai yhteisöllisyyden arvostamisesta. Vanha sanonta "lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä" saattaa tehdä paluun, jolloin pienen ydinperheen ympärille tahdotaan muita sukulaisia ja ystäviä. Sosiaalisten suhteiden tiivistyminen voi parhaimmillaan omalta osaltaan vähentää syrjäytymisriskiä ja psyykkisiä ongelmia. Suurempien kotitalouksien pyörittäminen saattaa myös edesauttaa kulutuksen vähentämistä.
Ajankäytön ongelmat edellyttävät sekä joustavia työaikoja että etätyön mahdollisuutta, ja tulevaisuuden työväestö räätälöi entistä vapaammin aikataulunsa. Vanhusten hoidon tarve, lapset ja myös itsensä kehittämiseen käytetty aika koetaan entistä tärkeämpinä. Työympäristö tarjonnee entistä laajemmat mahdollisuudet perheen ja työn yhteensovittamiseen, mutta myös erilaiseen työkykyä ylläpitävään toimintaan, johon sisältyy fyysisen terveyden lisäksi psyykkinen ja emotionaalinen hyvinvointi erilaisten palvelujen, työpajojen ja työntekijöiden sitoutumista lisäävän toiminan avulla. Työsuhteet ovat melko lyhyitä, projektityyppisiä ja erikoistuneita, mutta työntekijöiltä odotetaan tehokkuutta ja joustavuutta.
Joutuuko kansalaisuuden käsite uudelleenkäsittelyyn lisääntyvän kansainvälisen muuttoliikkeen johdosta? Työvoima liikkuu osissa maailmaa jo melko vapaasti, mutta ympäristöuhat ja hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen lisäävät pakolaisuutta ja maahanmuuttoa. Perustuvatko poliittiset oikeudet kansalaisuuteen, ja jos, niin minkä valtion?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Käytit tekstissäsi sanontaa "lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä". Mietin, missä törmäsin tuohon ajatukseen viimeksi, ja jäljitin sen HS:n mielipidesivulla 22.8.2008 julkaistuun kirjoitukseen "Lähiö on avoimempi ympäristö kuin ahdasmielinen tuppukylä".
Esille nostamasi aihe on hyvä esimerkki asumisen ja siitä kumpuavien (tai siihen vaikuttavien) asenteiden liittymisestä toisiinsa. On myös hyvä huomio, että tiiviillä yhteisöllisyydellä voisi olla mielenterveyden kehittymisen kannalta myönteisiä vaikutuksia, ja uskon itse myös siihen.
Tuossa HS:n kirjoituksessa nostetaan esille liian tiiviin yhteisöllisyyden varjopuoli. Voiko yhteisöllisyys mennä omasta mielestäsi liian pitkälle? Tarvitaanko sen vastapainoksi jotain korostetun yksilöllistä?
Lähetä kommentti