keskiviikko 27. elokuuta 2008

Kaupunkeja - mutta kenen ehdoilla?

Brittiläinen kaupunkikehittäjä Charles Landry on tänään puhunut suomalaisten kaupunkikeskustojen kehittäjien konferenssissa Imatralla. Landry moitti suomalaisia kaupunkeja mm. liiallisesta keskittymisestä teknisten ratkaisujen pohdintaan.

Linkki uutiseen Ylen sivuilla.

Ote Elävä kaupunkikeskusta ry:n seminaarimainoksesta:

"LANDRYN IDEOITA

Urbaanitkin ongelmat ratkaistaan helposti, jos ylitetään joustavasti
perinteiset ammatilliset rajat. Innovaatiot on yhdistettävä traditioon,
vaurauden luonti sosiaaliseen koheesioon ja kaaos järjestykseen.

Kaupunkikulttuuri on parhaimmillaan erittäin laaja-alaista, ei yksin jäykkää
korkeakulttuuria. Viranomaisten tulisi lähteä avoimempaan keskusteluun
ja ottaa toimintaan kaikki osapuolet.

Kokonaisvaltaisuus, suvaitsevaisuus ja spontaanisuus ovat ydinsanoja.
Osallistaminen sitouttaa. Päätösvaltaa on annettava ihmisille.

Kaupunkien uudelleen muotoilulla voidaan luoda uusia aktiivisia tiloja.
Kuluttajat viihtyvät vain elävissä kaupunkitiloissa."

Olen samaa mieltä Landryn kanssa siitä, että kansalaisten osallistaminen on avain parempaan kaupunkiasumiseen. Blogissammekin on aiemmin viitattu kaupunginosa- ja lähiödemokratian nousuun, ja on mielenkiintoista nähdä tarttuvatko viranomaiset tällaiseen "avoimempaan keskusteluun" ja missä muodossa.

2 kommenttia:

Lauri Järvinen kirjoitti...

Käytiin toveri-Tessan kanssa Hampurissa pohtimassa ekonomien työelämän tulevaisuutta.


Siellä on harrastettu kaupunkisuunnittelua isoilla siveltimillä, kun sataman tarpeettomaksi käyneestä osasta tehdään asuin- ja toimistokortteleita. Projektin nimi on Hafencity ja tietoa löytyy (myös englanniksi) mm. täältä:

http://www.hafencity.com/index.php?set_language=de

Ojjis kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen projekti. Tuli jotenkin mieleen taas Vaasan asuntomessualue siinä Suvilahdessa, meren äärellä, mutta erona vaan se, että Vaasassa tehtiin uutta käyttämättömälle alueelle kun tässä hyödynnettiin tavallaan jo "turmeltua" aluetta.

Tietääkö muuten jo, kuinka hyvin bussit kulkee sinne Suvilahden messualueelle? Vai "joutuuko" kävelemään pitkästikin?

 
Clicky Web Analytics